Ihmisluonnon ihanuuden huomioonottaen ensimmäinen järjestäytyneen sivilisaation romahtamista seuraava asia on silmitön ryöstely. Kun esivalta menettää otteensa ja viidakon lait palaavat ainoiksi noudatettaviksi ohjenuoriksi, kuka tahansa voi vihdoin omistaa mitä tahansa haluaa. Kannattaa kuitenkin katsoa tarkkaan, mitä hamstraa. Taulutelkkarit kannattaa ehkä suosiolla jättää sinne Citymarketin hyllyyn, sillä ilman tv-toimitusta tai sähköä sillä ei tee juuri mitään. Monista elämisen kannalta järkevistäkin asioista tulee todennäköisesti pulaa, joten mistä sitten kannattaa rynnätä tappelemaan? Itsestäänselvyydet ovat itsestäänselvyyksiä, joten ei nyt paneuduta ihan hirveästi esimerkiksi säilykkeiden ja näkkileivän ihanuuteen (paitsi että muistakaa lapset, että otatte purkinavaajan mukaan). Myöskin visiitti lähimpään Partioaittaan teltta, makuupussi tms. mielessä on ihan hyvä idea. Mutta katsotaanpa nyt vähän kauemmas tulevaisuuteen. Mistä asioista tulee ihan oikeasti olemaan evolutiivisesti hyötyä.
Lääkkeet
Lääkkeistä tulee aika nopeasti kohtalaisen arvokasta kauppatavaraa, kun jo paljon mainostetut ystävämme bakteerit pääsevät bailaamaan ilman länsimaista hygieniaa. Siis: antibiootteja. Henkilökohtaisesti tunkisin lääketukkuun etsimään injektioversioita mukaan ainakin jokusen pullon. Ei suinkaan siksi, että aikoisin tökkiä ketään neulalla vaan siksi, että injektiopullossa on yleensä isommat voltit kuin tableteissa. Esimerkiksi lehmäkoko penisilliiniä riittää useammalle ihmiselle kuin pakettiin V-peniä ja vie saman verran tilaa. Jos ei tiedä antibiooteista mitään eikä mukana ole lääketieteen ammattilaista, kannattaa ottaa mieluummin paria laatua runsaasti kuin kaikkea vähän. Miksikö? Jos mukana on pelkkiä pinkkejä tabletteja ja joku sattuu vetäisemään niitä reippaammin ja kuolee, on sama skenaario huomattavasti helpompi välttää, jos mukana on pelkkiä pinkkejä pillereitä eikä turkooseja, valkoisia, keltaisia, kulmikkaita, pyöreitä, kapseleita... Lisäksi pärjää paljon vähemmällä lähdemateriaalilla. Toiset kaksi tärkeintä mukaantemmattavaa lääkettä ovat mielestäni kortisoni ja kipulääkkeet. Kortisoni on kovaa kauppatavaraa apokalypsin ensimmäisessä vaiheessa, jossa pitkäaikaissairaat (esim. astmaatikot) eivät ole vielä heittäneet lusikkaansa nurkkaan. Kipulääkkeet taas, no, ne hoitavat kipua. Oletko nainen? Kuvittele synnytys ilman minkäänlaista kivunpoistoa. Mitä olisit tällöin valmis maksamaan yhdestä buranasta? Oletko mies? Kysy vaimoltasi. Oletko homo? Kysy äidiltäsi. Oletko orpo homo? No, kysy facebookissa. Jos et ole facebookissa, niin iso, iso kunnianosoitus siitä. Tällöin voit paremman puutteessä kysyä vaikka minulta, jos et ylempään viitaten fiksuna ihmisenä vastausta jo päätellyt.
Kirjat
Erityisesti ja ehdottomasti kannattaa ottaa mukaan, säilöä ja vaalia kirjoja ja lukutaitoa. Usko minua, sillä teet palveluksen tuleville sukupolville. Harkintaa kannattaa kuitenkin hieman käyttää. Jos keskitytään toistaiseksi järkeviin ja käyttökelpoisiin kirjoihin, kannattaa etsiä niteitä suunnillen seuraavilla ohjenuorilla:
Jos oletetaan, että alkajaisiksi on helpointa palata metsästäjä-keräilijäksi, kannattaa hankkia kirjoja, jotka tekevät muutoksen mahdollisimman helpoksi. Esimerkiksi sieniä on paljon helpompi opetella tuntemaan sienikirjan avustuksella kuin yrityksen ja erehdyksen kautta. Kalastaminen on sinällään kohtuullisen yksinkertaista, mutta jo pelkästään vavan, kohon ja ongenkoukun vääntäminen tyhjästä käyttäen luuta, puuta tai vastaavaaa materaalia ei välttämättä onnistu ilman jonkinlaista "Kivikausi Tahmanäpeille" -opasta. Ansastaminen onnistuu myös aika yksinkertaisin välinein, mutta jokin "Rautakauden ansat värikuvina" helpottaa silti elämää erityisesti, jos mukana ei ole yhtään metsästäjää. Suunnistamista helpottavat huomattavasti karttakirjat, purjehtimista purjehdusoppaat jne. Lisäksi esimerkiksi saippuan tekeminen on hyvä pystyä tarkistamaan jostakin, sillä ainakaan allekirjoittaneella ei ole mitään heittää lonkalta.
Tietotaito
Kyllä tätäkin vielä löytyy maailmasta. Jokainen osaa jotakin. Kannattaa siis valita possensa tarkoin. Mutta perehdytään tähän tarkemmin myöhemmin.
maanantai 27. syyskuuta 2010
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Kulkuneuvovaihtoehtoja
Etelään on pitkä matka ja kävellen ei pitkälle painella ainakaan kovin nopeasti eikä kovin raskaan kuorman kanssa. Kulkuneuvo on erittäin tärkeä väline muutenkin, sillä tuskin kukaan haluaa paluuta Keski-Ajan tilanteeseen, jossa koko elämä vietettiin lähimmän 30 kilometrin sisässä ja puoliso oli kauimmillaan pikkuserkku. Kun apokalypsi on varmistunut, mihin siis ryntäämme me fiksut, jotka olemme jo valmistautuneet asiaan?
Autotalliin?
Lyhyellä tähtäimellä ihan hyvä idea, mutta muuttuu nopeasti huonoksi bensatankin tyhjentyessä. Tämän idean ovat todennäköisesti saaneet lähestulkoon kaikki muutkin, joten bensasta tulee muutaman tunnin kuluttua melkoinen tappelu. Sinällään autolla pääsee kyllä hyvään ja nopeaan alkuun, mutta ajomatkan määränpää kannattaa pohtia tarkasti ja valmistautua henkisesti hylkäämään oma rakas peltilehmä heti, kun bensa loppuu tai vaihtoehtoinen kulkuväline löytyy. Tätä erityisesti (sosiaaliseen konstruktiioon luottaen) miespuolisia ihmisiä riipaisevaa hetkeä helpottaa, jos ei ole juuri tuhlannut valtavaa määrää kylmää käteistä uudenkarheaan urheilubemariin. Autokaupoilla käydessä kannattaa siis aina pitää mielessä myös maailmanlopun mahdollisuus ja laittaa ehkä sittenkin mieluummin rahansa kiinni siihen hieman taloudellisempaan, luotettavampaan ja hieman vähemmän lämpimiä, yksipuolisia kiintymyksentunteita herättävään hyrysysyyn. Tällöin myös taloudellinen menetys tulee olemaan huomattavasti pienempi, joskin rahanmenolla lienee tässä kohdin enää ainoastaan henkistä merkitystä. Ihmiskunnan luhistuttua raha tulee nimittäin mitä todennäköisimmin menettämään arvonsa muuna kuin paperina ja suhteellisen puhtaan metallin lähteenä jos nyt ei tunneissa niin viimeistään päivissä.
Pyöräkellariin?
Kestävämpi ja pitkällä tähtäimellä parempi vaihtoehto. Pyörällä pääsee kohtuullisen pitkälle suhteellisen järkevässä ajassa. Polkupyörään on mahdollista hankkia tai nikkaroida myös peräkärry, jolloin mukaan otettavan tavaran määrää voi kasvattaa merkittävästi. Jos aikoo lähteä etsimään parempia asuinmaita polkupyörällä, kannattaa kuitenkin varautua jonkin verran. Ensinnäkin pyörän tyyppiin kannattaa kiinnittää jonin verran huomiota suhteessa omaan tai possensa mekaanikon kykyihin. 50-vaihteisessa maastopyörässä on se hyvä puoli, että ei ole niin sidottu teihin. Apokalypsissa teiden kunnossapito luonnollisesti loppuu kuin seinään ja vaikka esimerkiksi Suomessa tiet todennäköisesti pysyvät pyöräilijälle käyttökelpoisina vuosikausia, sama ei välttämättä päde jo alunperin huonokuntoisiin teihin Huitsinnevadassa. Maastopyörän huono puoli on, että 50 vaihdetta ja huippu-upea käsijarru hajoavat paljon todennäköisemmin kuin vaihteeton mummopyörä. Jos pyörän osaa itse huoltaa, tämä ei luonnollisesti ole ongelma. Jos taas kuuluu meihin tavallisiin poropeukaloihin, luotettava, vaihteeton, yksinkertainen ja kestävä Jopo tai muu mummopyörä on todennäköisesti pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto.
Mukaan kannattaa ottaa pyörän huollon kannalta välttämättömät työkälut, pumppu, kuminpaikkaussettejä ja jokin pieni huolto-ohjevihkonen tai vastaavasti sisällyttää posseensa joku minimissään välttävä insinööri tai mekaanikko. Ei kuitenkaan liene maailmanloppu (juu, tämä oli sanaleikki, heh heh) jos jotai unohtuu. Kun suurin osa muista ihmiskunnan edustajista tappelee bensasta ja autokorjaamojen sisällöstä, polkupyöräkorjaamot, pyöräkellarit ja Biltemojen polkupyöräosastot pysyvät todennäköisesti suhteellisen koskemattomina. Koska perus pyöränkorjaustavarat ovat melko arvottomia, ne välttynevät myös välittömästi anarkiaa seuraavasta ahneusryöstelystä koskemattomina. Varaosia on näin ollen todennäköisesti mahdollista hormia myös matkan varrelta.
Bussiasemalle/juna-asemalle/lentokentälle?
Heko heko. Seuraava.
Lähitalliin?
Jos tietää jotain hevosten käsittelystä ja hoidosta, ei lainkaan huonompi vaihtoehto. Hevosella ei pääse kovin lujaa ainakaan pitkiä matkoja kerrallaan, mutta mukaan otettavan tavaran määrän voi moninkertaistaa ja hevoskyydillä pääsee kuitenkin pidemmälle ja nopeammin kuin apostolinkyydillä. Kannattaa nähdä sen verran vaivaa, että etsii jostain kohtalaisen tilavat ja kestävät kärryt. Hevonen pystyy vetamään enemmän kuormaa kuin kantamaan selässään ja jos jokaiselle ottaa mukaan oman ratsun (olettaen, että posse koostuu useammasta kuin 1-2 ihmisestä), hevosten ruokkimisesta tulee hankalaa. Kaikkien tehokkain hevosmäärä on noin kaksi. Näin yksi hevonen voi vetää ja toinen on lepovuorossa tai tarvittaessa toista hevosta voi käyttää ratsuna, jos tarvitsee päästä nopeasti jonnekin tai tiedustella reittiä.
Hevosen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä siitä riippuu huomattavan paljon. Valinnassa kannattaa painottaa voimaan, kestävyyteen, terveyteen ja luonteeseen. Ensinnäkin sukupuoleksi kannattaa valita ensisijaisesti ruuna ja toissijaisesti tamma. Ruunat ovat enimmäkseen leppoisia ja helppoja käsitellä. Tammat ovat joskus (erityisesti kiima-aikaan) varsinaisia narttuja ja orit ovat, no, oriita. Toisekseen kannattaa kiinnittää huomiota hevosen ikään. Liian nuori voi olla arvaamaton, koulutukseltaan keskeneräinen ja kehittymätön, liian vanha taas sairastuu helpommin. Noin 7-10 -vuotias hevonen on luotettavin valinta. Rodussa kannattaa ehdottomasti suosia työhevostaustaa. Työhevosilla on vetäminen ja kulkupelinä toimiminen verissä, ne ovat kestävämpiä kuin urheilu- ja vapaa-aikahevoset ja niillä on työälyä. Suomessa tämä tarkoittanee pääasiassa suomenhevosta, tuota pientä mutta pippurista, älykästä, voimakasta ja vähään tyytyvää sisupussia, jolla jo esi-isämme raivasivat soita, kaatoivat metsää ja sotivat vaihtelevalla menestyksellä. Suomenhevonen, siinä kulkupelisi maailmanlopun tullen. Pienen pienenä varoituksena kannattanee mainita, että sisukkuus ja älykkyys saattavat joskus esitellä itsensä hevosen luonteessa. Varsinkin jos ei ole hevosmiestaidoiltaan erityisen kokenut, kannattaa hevoseen tutustua vähän ennen sen valjastamista kärryjen eteen. Jos hevonen selvästi tajuaa itse olevansa käsittelijäänsä fiksumpi, kannattaa ehkä sittenkin valita naapurikarsinan tasaisempiluonteinen puoliverinen.
Viimeisenä mainintana todettakoon, että apokalypsin tullen eläinten ystävä avaa kaikkien karsinoiden ovet, poistaa hevosilta riimut ja muut remmit ja jättää tallin oven sepposen selälleen lähtiessään itse kohti etelää.
Lähinavettaan?
Vitsi? Ei missään nimessä! Lehmä ei ole yhtään sen huonompi vaihtoehto kärryn eteen kuin hevonenkaan. Itse asiassa kesy lehmä on jossain määrin jopa hevosta parempi vaihtoehto. Hevonen ja lehmä ovat kuin avoferrari ja farmaritoyota (semmoinen vanha kunnon toyota, ei nykyaikainen Hajo Siko Toyo Tasi). Hevonen menee suhteellisen herkästi rikki. Hevosen ruuansulatuskanava on kohtuullisen tiukka ravinnostaan ja esimerkiksi niukalla ravinnolla hevosen suolisto voi lakata täysin toimimasta, jolloin peli on hevosen kannalta menetetty. Hevosen jalat ovat myös hyvin herkät, hevonen ei kestä tauteja kovin hyvin ja ovat herkkiä esimerkiksi verenmyrkytykselle. Lehmät sen sijaan ovat evolutiivisesti huomattavasi nerokkaampia. Lehmän ruuansulatussysteemi pystyy hajottamaan lähestulkoon minkälaista kasviainesta tahansa ja lehmä tulee tarvittaessa toimeen melkoisen vähällä. Lehmän vastustuskyky kestää lähes mitä vain ja lehmän jalat ovat hyvinkin kestävää tavaraa. Lisäksi lehmä tuottaa ruokaa: maitoa ja vasikoita.
Autovertaus toimii siinäkin mielessä, että lehmä on hevosta hitaampi. Lehmä märehtii mielellään makuultaan ja koska lehmä märehtii suurimman osan hereilläoloajastaan. lehmä myös mielellään makaa suurimman osan hereilläoloajastaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä muodostu ongelmaksi, sillä lehmä pystyy märehtimään myös seisaaltaan. Apokalypsin tullen lehmiä voi olla myös helpompi saada käsiinsä kuin hevosia, sillä yhdellä omistajalla on usein kymmeniä lehmiä kun taas yhdellä hevosella on parhaimmillaan kymmeniä omistajia.
Lehmän valinnassa luonne on kohtuullisen merkittävä tekijä. Lehmän tulee olla tottunut käsittelyyn ja suhtautua ihmiseen luottavaisesti ja lempeästi. Lehmän kanssa tämä ei ole niin itsestään selvää kuin hevosen. Lehmässä kannattaa kiinnittää myös huomiota ikään, tosin hieman eri tavalla kuin hevosen kanssa. Lehmät on jalostettu tuottamaan mahdollisimman paljon maitoa mahdollisimman tehokkaasti. Tämä tarkoittaa huippulehmillä parhaimmillaan 40 litraa maitoa yhdellä lypsykerralla. Sellaisen maitomäärän värkkäämiseen tarvitsee ensinnäkkin huomattavasti enemmän kuin 40 litraa vettä, hillittömän määrän energiaa sekä valtavan määrän kalsiumia ja muita mineraaleja, vitamiineja ja tolkuttoman kasan proteiinia. Lienee itsestään selvää, että apokalypsin tullen tuollaisen ruoka- ja vesimäärän tarjoaminen lehmälle on mahdotonta. Lisäksi korkea tuotanto altistaa jopa lehmän rautaisen immuunipuolustuksen taudeille ja puutoksille. Parasta ja palkituinta lypsymestaria ei siis kannata valita matkalle maailmanlopun tuolle puolen.
Yleensä tilalta löytyy jostakin lehmien siemennyskansion nimellä kulkeva mappi. Tästä mapistä näkee lehmien poikimiskerrat, siemennyskerrat ja kääntöpuolelta kaikki eläinlääkärin antamat hoidot ja lääkitykset. Jos etsit itsellesi vetojuhtaa, yritä löytää eläin, jonka kohdalla on löydettävissä vähintään 3 onnistunutta poikimista ja mahdollisimman vähän mahdollisimman mitättömiä merkintöjä lääkityksistä. Katso myös siemennyskerrat, sillä lehmän olisi hyvä olla myös hedelmällinen, jos siitä haluaa tulevaisuudessa saada maitoa. Mieluimmin kannattaa valita eläin, joka on lypsykauden loppupuolella tai ummessa (eli toisin sanoen edellisestä poikimisesta on jo aikaa vähintään 4-5 kuukautta). Tällöin lehmä ei tarvitse niin paljon ruokaa. Joka tapauksessa lehmä on viisainta umpeuttaa, sillä vaikka maitoa voikin käyttää ruuaksi, lypsäminen vie aikaa ja lehmä tuhlaa energiaansa maidon tuottamiseen. Lisäksi lypsy huonolla hygienialla altistaa utaretulehdukselle, mikä voi olla lehmän loppu. Jos lehmä on siemennetty ja todettu tiineeksi, kannattaa laskea vasikan oletettu syntymisaika. Lehmä kantaa 9 kuukautta. Viimeisillään raskaana olevaa eläintä ei jo eettisessä mielessä kannata valjastaa kuorman eteen.
Jos valittavana on maatiaisrotuisia lehmiä, kannattaa valita sellainen. Maatiasrodut ovat kestävämpiä kuin viimeisenpäälle jalostetut mustankirjavat holstein-friisiläiset ja ruskeankirjavat ayshiret. Suomessa tämä tarkottaa käytännössä täysvalkoisia, pieniä lapinlehmiä, täysruskeita ja pieniä länsisuomenkarjan lehmiä tai valkoisen ja ruskean kirjavia, pieniä kyyttöjä eli itäsuomenkarjan lehmiä. Suppean kokemuspohjani perusteella suosisin itse länsisuomenkarjaa, sillä niiden luonne on paljon tasaisempi kuin kahden virkasiskonsa. Jälleen kerran eläinten ystävä jättää lehmille auki mahdollisuuden selvitä hengissä edes vähän pidempään ja avaa kaikki ukset ulkomaailmaan.
Lähimmälle purjehduskerholle?
Jos joku possesta osaa purjehtia, ei yhtään huono vaihtoehto. Purjeveneellä pääsee pitkälle tuulesta riippuen nopeasti tai vähemmän nopeasti. Purjeiden voimalla "löydettiin" amerikka ja monet muut paikat kauan ennen höyrykoneen keksimistä. (Miksi löydettiin heittomerkeissä? No siksi, että näiden "uusien" mantereiden kadoksissaolo on mielestäni aina ollut vähän kyseenalaista.) Purjeveneeseen voi lastata eniten tavaraa ylläolevista vaihtoehdoista ja esimerkiksi polkupyörät mahtuvat mukaan mainiosti. Etelään päin kulkeminen on helppoa, muihin ihmisiin törmääminen vahingossa epätodennäköistä ja merestä saa edes jonkinlaista syömäkelpoista kalaa kaikkialta. Juomaveden hankkiminen on oikeastaa ainoa asia, joka on todennäköisesti purjeveneellä hankalampaa kuin muilla tavoin, mutta se nyt tulee olemaan hankalaa joka tapauksessa. Purjevene on ehdottomasti näistä mielestäni paras vaihtoehto. Kannattaa siis hankkiutua hyviin väleihin jonkun suomenruotsalaisen tai wannabe-suomenruotsalaisen kanssa jo hyvissä ajoin.
Ylläolevia vaihtoehtoja voi hyvin myös yhdistellä. Esimerkiksi hevonen ja lehmä tai hevonen ja polkupyörä toimivat todennäköisesti hyvin yhdessä. Lehmä ja purjevene taas eivät. Joka tapauksessa valitsi kulkuneuvoksi minkä hyvänsä, kannattaa panikointi jättää tässä tapauksessa muille. Maailma loppui jo, kiirettä ei siis ole. Oleellisten asioiden hamstraamisessa sen sijaan on kiire, mutta perehdytään siihen myöhemmin.
Autotalliin?
Lyhyellä tähtäimellä ihan hyvä idea, mutta muuttuu nopeasti huonoksi bensatankin tyhjentyessä. Tämän idean ovat todennäköisesti saaneet lähestulkoon kaikki muutkin, joten bensasta tulee muutaman tunnin kuluttua melkoinen tappelu. Sinällään autolla pääsee kyllä hyvään ja nopeaan alkuun, mutta ajomatkan määränpää kannattaa pohtia tarkasti ja valmistautua henkisesti hylkäämään oma rakas peltilehmä heti, kun bensa loppuu tai vaihtoehtoinen kulkuväline löytyy. Tätä erityisesti (sosiaaliseen konstruktiioon luottaen) miespuolisia ihmisiä riipaisevaa hetkeä helpottaa, jos ei ole juuri tuhlannut valtavaa määrää kylmää käteistä uudenkarheaan urheilubemariin. Autokaupoilla käydessä kannattaa siis aina pitää mielessä myös maailmanlopun mahdollisuus ja laittaa ehkä sittenkin mieluummin rahansa kiinni siihen hieman taloudellisempaan, luotettavampaan ja hieman vähemmän lämpimiä, yksipuolisia kiintymyksentunteita herättävään hyrysysyyn. Tällöin myös taloudellinen menetys tulee olemaan huomattavasti pienempi, joskin rahanmenolla lienee tässä kohdin enää ainoastaan henkistä merkitystä. Ihmiskunnan luhistuttua raha tulee nimittäin mitä todennäköisimmin menettämään arvonsa muuna kuin paperina ja suhteellisen puhtaan metallin lähteenä jos nyt ei tunneissa niin viimeistään päivissä.
Pyöräkellariin?
Kestävämpi ja pitkällä tähtäimellä parempi vaihtoehto. Pyörällä pääsee kohtuullisen pitkälle suhteellisen järkevässä ajassa. Polkupyörään on mahdollista hankkia tai nikkaroida myös peräkärry, jolloin mukaan otettavan tavaran määrää voi kasvattaa merkittävästi. Jos aikoo lähteä etsimään parempia asuinmaita polkupyörällä, kannattaa kuitenkin varautua jonkin verran. Ensinnäkin pyörän tyyppiin kannattaa kiinnittää jonin verran huomiota suhteessa omaan tai possensa mekaanikon kykyihin. 50-vaihteisessa maastopyörässä on se hyvä puoli, että ei ole niin sidottu teihin. Apokalypsissa teiden kunnossapito luonnollisesti loppuu kuin seinään ja vaikka esimerkiksi Suomessa tiet todennäköisesti pysyvät pyöräilijälle käyttökelpoisina vuosikausia, sama ei välttämättä päde jo alunperin huonokuntoisiin teihin Huitsinnevadassa. Maastopyörän huono puoli on, että 50 vaihdetta ja huippu-upea käsijarru hajoavat paljon todennäköisemmin kuin vaihteeton mummopyörä. Jos pyörän osaa itse huoltaa, tämä ei luonnollisesti ole ongelma. Jos taas kuuluu meihin tavallisiin poropeukaloihin, luotettava, vaihteeton, yksinkertainen ja kestävä Jopo tai muu mummopyörä on todennäköisesti pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto.
Mukaan kannattaa ottaa pyörän huollon kannalta välttämättömät työkälut, pumppu, kuminpaikkaussettejä ja jokin pieni huolto-ohjevihkonen tai vastaavasti sisällyttää posseensa joku minimissään välttävä insinööri tai mekaanikko. Ei kuitenkaan liene maailmanloppu (juu, tämä oli sanaleikki, heh heh) jos jotai unohtuu. Kun suurin osa muista ihmiskunnan edustajista tappelee bensasta ja autokorjaamojen sisällöstä, polkupyöräkorjaamot, pyöräkellarit ja Biltemojen polkupyöräosastot pysyvät todennäköisesti suhteellisen koskemattomina. Koska perus pyöränkorjaustavarat ovat melko arvottomia, ne välttynevät myös välittömästi anarkiaa seuraavasta ahneusryöstelystä koskemattomina. Varaosia on näin ollen todennäköisesti mahdollista hormia myös matkan varrelta.
Bussiasemalle/juna-asemalle/lentokentälle?
Heko heko. Seuraava.
Lähitalliin?
Jos tietää jotain hevosten käsittelystä ja hoidosta, ei lainkaan huonompi vaihtoehto. Hevosella ei pääse kovin lujaa ainakaan pitkiä matkoja kerrallaan, mutta mukaan otettavan tavaran määrän voi moninkertaistaa ja hevoskyydillä pääsee kuitenkin pidemmälle ja nopeammin kuin apostolinkyydillä. Kannattaa nähdä sen verran vaivaa, että etsii jostain kohtalaisen tilavat ja kestävät kärryt. Hevonen pystyy vetamään enemmän kuormaa kuin kantamaan selässään ja jos jokaiselle ottaa mukaan oman ratsun (olettaen, että posse koostuu useammasta kuin 1-2 ihmisestä), hevosten ruokkimisesta tulee hankalaa. Kaikkien tehokkain hevosmäärä on noin kaksi. Näin yksi hevonen voi vetää ja toinen on lepovuorossa tai tarvittaessa toista hevosta voi käyttää ratsuna, jos tarvitsee päästä nopeasti jonnekin tai tiedustella reittiä.
Hevosen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä siitä riippuu huomattavan paljon. Valinnassa kannattaa painottaa voimaan, kestävyyteen, terveyteen ja luonteeseen. Ensinnäkin sukupuoleksi kannattaa valita ensisijaisesti ruuna ja toissijaisesti tamma. Ruunat ovat enimmäkseen leppoisia ja helppoja käsitellä. Tammat ovat joskus (erityisesti kiima-aikaan) varsinaisia narttuja ja orit ovat, no, oriita. Toisekseen kannattaa kiinnittää huomiota hevosen ikään. Liian nuori voi olla arvaamaton, koulutukseltaan keskeneräinen ja kehittymätön, liian vanha taas sairastuu helpommin. Noin 7-10 -vuotias hevonen on luotettavin valinta. Rodussa kannattaa ehdottomasti suosia työhevostaustaa. Työhevosilla on vetäminen ja kulkupelinä toimiminen verissä, ne ovat kestävämpiä kuin urheilu- ja vapaa-aikahevoset ja niillä on työälyä. Suomessa tämä tarkoittanee pääasiassa suomenhevosta, tuota pientä mutta pippurista, älykästä, voimakasta ja vähään tyytyvää sisupussia, jolla jo esi-isämme raivasivat soita, kaatoivat metsää ja sotivat vaihtelevalla menestyksellä. Suomenhevonen, siinä kulkupelisi maailmanlopun tullen. Pienen pienenä varoituksena kannattanee mainita, että sisukkuus ja älykkyys saattavat joskus esitellä itsensä hevosen luonteessa. Varsinkin jos ei ole hevosmiestaidoiltaan erityisen kokenut, kannattaa hevoseen tutustua vähän ennen sen valjastamista kärryjen eteen. Jos hevonen selvästi tajuaa itse olevansa käsittelijäänsä fiksumpi, kannattaa ehkä sittenkin valita naapurikarsinan tasaisempiluonteinen puoliverinen.
Viimeisenä mainintana todettakoon, että apokalypsin tullen eläinten ystävä avaa kaikkien karsinoiden ovet, poistaa hevosilta riimut ja muut remmit ja jättää tallin oven sepposen selälleen lähtiessään itse kohti etelää.
Lähinavettaan?
Vitsi? Ei missään nimessä! Lehmä ei ole yhtään sen huonompi vaihtoehto kärryn eteen kuin hevonenkaan. Itse asiassa kesy lehmä on jossain määrin jopa hevosta parempi vaihtoehto. Hevonen ja lehmä ovat kuin avoferrari ja farmaritoyota (semmoinen vanha kunnon toyota, ei nykyaikainen Hajo Siko Toyo Tasi). Hevonen menee suhteellisen herkästi rikki. Hevosen ruuansulatuskanava on kohtuullisen tiukka ravinnostaan ja esimerkiksi niukalla ravinnolla hevosen suolisto voi lakata täysin toimimasta, jolloin peli on hevosen kannalta menetetty. Hevosen jalat ovat myös hyvin herkät, hevonen ei kestä tauteja kovin hyvin ja ovat herkkiä esimerkiksi verenmyrkytykselle. Lehmät sen sijaan ovat evolutiivisesti huomattavasi nerokkaampia. Lehmän ruuansulatussysteemi pystyy hajottamaan lähestulkoon minkälaista kasviainesta tahansa ja lehmä tulee tarvittaessa toimeen melkoisen vähällä. Lehmän vastustuskyky kestää lähes mitä vain ja lehmän jalat ovat hyvinkin kestävää tavaraa. Lisäksi lehmä tuottaa ruokaa: maitoa ja vasikoita.
Autovertaus toimii siinäkin mielessä, että lehmä on hevosta hitaampi. Lehmä märehtii mielellään makuultaan ja koska lehmä märehtii suurimman osan hereilläoloajastaan. lehmä myös mielellään makaa suurimman osan hereilläoloajastaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä muodostu ongelmaksi, sillä lehmä pystyy märehtimään myös seisaaltaan. Apokalypsin tullen lehmiä voi olla myös helpompi saada käsiinsä kuin hevosia, sillä yhdellä omistajalla on usein kymmeniä lehmiä kun taas yhdellä hevosella on parhaimmillaan kymmeniä omistajia.
Lehmän valinnassa luonne on kohtuullisen merkittävä tekijä. Lehmän tulee olla tottunut käsittelyyn ja suhtautua ihmiseen luottavaisesti ja lempeästi. Lehmän kanssa tämä ei ole niin itsestään selvää kuin hevosen. Lehmässä kannattaa kiinnittää myös huomiota ikään, tosin hieman eri tavalla kuin hevosen kanssa. Lehmät on jalostettu tuottamaan mahdollisimman paljon maitoa mahdollisimman tehokkaasti. Tämä tarkoittaa huippulehmillä parhaimmillaan 40 litraa maitoa yhdellä lypsykerralla. Sellaisen maitomäärän värkkäämiseen tarvitsee ensinnäkkin huomattavasti enemmän kuin 40 litraa vettä, hillittömän määrän energiaa sekä valtavan määrän kalsiumia ja muita mineraaleja, vitamiineja ja tolkuttoman kasan proteiinia. Lienee itsestään selvää, että apokalypsin tullen tuollaisen ruoka- ja vesimäärän tarjoaminen lehmälle on mahdotonta. Lisäksi korkea tuotanto altistaa jopa lehmän rautaisen immuunipuolustuksen taudeille ja puutoksille. Parasta ja palkituinta lypsymestaria ei siis kannata valita matkalle maailmanlopun tuolle puolen.
Yleensä tilalta löytyy jostakin lehmien siemennyskansion nimellä kulkeva mappi. Tästä mapistä näkee lehmien poikimiskerrat, siemennyskerrat ja kääntöpuolelta kaikki eläinlääkärin antamat hoidot ja lääkitykset. Jos etsit itsellesi vetojuhtaa, yritä löytää eläin, jonka kohdalla on löydettävissä vähintään 3 onnistunutta poikimista ja mahdollisimman vähän mahdollisimman mitättömiä merkintöjä lääkityksistä. Katso myös siemennyskerrat, sillä lehmän olisi hyvä olla myös hedelmällinen, jos siitä haluaa tulevaisuudessa saada maitoa. Mieluimmin kannattaa valita eläin, joka on lypsykauden loppupuolella tai ummessa (eli toisin sanoen edellisestä poikimisesta on jo aikaa vähintään 4-5 kuukautta). Tällöin lehmä ei tarvitse niin paljon ruokaa. Joka tapauksessa lehmä on viisainta umpeuttaa, sillä vaikka maitoa voikin käyttää ruuaksi, lypsäminen vie aikaa ja lehmä tuhlaa energiaansa maidon tuottamiseen. Lisäksi lypsy huonolla hygienialla altistaa utaretulehdukselle, mikä voi olla lehmän loppu. Jos lehmä on siemennetty ja todettu tiineeksi, kannattaa laskea vasikan oletettu syntymisaika. Lehmä kantaa 9 kuukautta. Viimeisillään raskaana olevaa eläintä ei jo eettisessä mielessä kannata valjastaa kuorman eteen.
Jos valittavana on maatiaisrotuisia lehmiä, kannattaa valita sellainen. Maatiasrodut ovat kestävämpiä kuin viimeisenpäälle jalostetut mustankirjavat holstein-friisiläiset ja ruskeankirjavat ayshiret. Suomessa tämä tarkottaa käytännössä täysvalkoisia, pieniä lapinlehmiä, täysruskeita ja pieniä länsisuomenkarjan lehmiä tai valkoisen ja ruskean kirjavia, pieniä kyyttöjä eli itäsuomenkarjan lehmiä. Suppean kokemuspohjani perusteella suosisin itse länsisuomenkarjaa, sillä niiden luonne on paljon tasaisempi kuin kahden virkasiskonsa. Jälleen kerran eläinten ystävä jättää lehmille auki mahdollisuuden selvitä hengissä edes vähän pidempään ja avaa kaikki ukset ulkomaailmaan.
Lähimmälle purjehduskerholle?
Jos joku possesta osaa purjehtia, ei yhtään huono vaihtoehto. Purjeveneellä pääsee pitkälle tuulesta riippuen nopeasti tai vähemmän nopeasti. Purjeiden voimalla "löydettiin" amerikka ja monet muut paikat kauan ennen höyrykoneen keksimistä. (Miksi löydettiin heittomerkeissä? No siksi, että näiden "uusien" mantereiden kadoksissaolo on mielestäni aina ollut vähän kyseenalaista.) Purjeveneeseen voi lastata eniten tavaraa ylläolevista vaihtoehdoista ja esimerkiksi polkupyörät mahtuvat mukaan mainiosti. Etelään päin kulkeminen on helppoa, muihin ihmisiin törmääminen vahingossa epätodennäköistä ja merestä saa edes jonkinlaista syömäkelpoista kalaa kaikkialta. Juomaveden hankkiminen on oikeastaa ainoa asia, joka on todennäköisesti purjeveneellä hankalampaa kuin muilla tavoin, mutta se nyt tulee olemaan hankalaa joka tapauksessa. Purjevene on ehdottomasti näistä mielestäni paras vaihtoehto. Kannattaa siis hankkiutua hyviin väleihin jonkun suomenruotsalaisen tai wannabe-suomenruotsalaisen kanssa jo hyvissä ajoin.
Ylläolevia vaihtoehtoja voi hyvin myös yhdistellä. Esimerkiksi hevonen ja lehmä tai hevonen ja polkupyörä toimivat todennäköisesti hyvin yhdessä. Lehmä ja purjevene taas eivät. Joka tapauksessa valitsi kulkuneuvoksi minkä hyvänsä, kannattaa panikointi jättää tässä tapauksessa muille. Maailma loppui jo, kiirettä ei siis ole. Oleellisten asioiden hamstraamisessa sen sijaan on kiire, mutta perehdytään siihen myöhemmin.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Missä on parhaat mahdollisuudet selvitä?
Kuten jo tuli aiemmin mainittua, Suomeen ei kannata maailmalopun tullen jäädä. Ja ennen kuin kukaan alkaa julistaa allekirjoittanutta epäisänmaalliseksi tai paasaamaan sotiemme veteraaneista, pysähdytäänpä hetkeksi pohtimaan puhdasta maantiedettä ja biologiaa. Meistä kaikki lienevät liiankin tietoisia Suomen pohjoisesta ja kalseasta sijainnista. Kuvitelkaapa marraskuu Suomessa ilman valoa, keskuslämmitystä ja kunnollisia, vedolta suojaavia seiniä. Kuvitelkaa seuraavaksi tammikuu ja lisätkää pottiin ruokalistalle pelkkiä tölkkipapuja ja nahistuneita perunoita. Jos tämän ajatuksen jälkeen Suomeen jääminen tuntuu hyvältä idealta, olen valmis suosittelemaan arvon lukijalle Darwin-palkintoa sitten, kun vuosi apokalypsin jälkeen olet poistanut itsesi geeniperimästä.
Harvempi kaupungin kasvatti varmaankaan tietää, miten pimeää Suomessa voi olla talvella. Keskella korpea siitä saa jonkun käsityksen, mutta todennäköisesti jostain kajastaa kuitenkin asutuksen keinovaloa. Positiivisena puolena voin Lapissa käyneenä mainostaa, että tähtitaivas näyttää järkyttävän upealta täydessä pimeydessä. Negatiivisena puolena mainittakoon se, että on ihan v***n pimeää. Mikään ei onnistu. Pimeässä ei voi matkata kovin pitkiä matkoja, ei voi kirjoittaa, lukea, veistää, kutoa, ruuanlaittokin perustuu pitkälti arvailuun, ei näe kalastaa, metsästää, soutuvene ajaa karille, sudet hyökkäävät, kävelet päin karhua, kompastut kiveen paetessasi karhua, nyrjäytät nilkkasi, karhu syö pääsi ja sen jälkeen ei juuri hymyilytä.
Myönnetään, että kaikkialla maailmassa on joskus pimeää, mutta etelämpänä se pimeys ei kestä kolmea kuukautta kerrallaan. Jos maapallon lämpötila nousee kohtuullisen merkittävästi, nimenomaan pimeydestä tulee rajoittavin tekijä elämän kannalta. Suomen kasvukausi on auttamatta lyhyt, vaikka tänne saataisiin trooppinen ilmasto ympäri vuoden. Kasvit nyt vaan eivät kasva ilman kohtuullista määrää auringon säteilyä ja ilman kasveja ei ole ruokaa elättämään kovin suurta joukkoa ihmisiä. Suomen reilut viisi miljoonaa kansalaista elävät tuontiruuan sekä keinotekoisten lannotteiden, torjunta-aineiden ja taudeille herkkien hybridilajikkeiden varassa. Se nyt vaan on fakta. Jos koko Suomi hurahtaisi äkkiä ääriluomufasisteiksi, puputtaisi puolet väestöstä kohta pelkästään saksalaista tuontiviljaa. Ilman keinotekoisia lannotteita, traktoreita, kasvihuoneita ja sen sellaista Suomen maaperä ei varmasti elättäisi koko nykyistä väestöä. Fiksu antaa periksi, eikä jää tänne tappelemaan verissä päin ja keripukin näivettämänä viimesyksyisistä perunoista.
Minne siis? Tähän ei oikeastaan ole vain yhtä oikeaa vastausta, mutta karkeasti suunnan voisi määrittää kahdella yksinkertaisella suuntaviivalla:
1. Kohti päiväntasaajaa.
2. Poispäin katastrofin keskuksesta tai keskuksista.
Tähän yksinkertaisuus oikeastaan loppuukin, sillä kohta kaksi voi aiheuttaa yllättäviä vaikeuksia. Viime tekstissä lyttäsin ydinkatastrofin apokalypsin aiheuttajana, mutta ydinvoima voi silti aiheuttaa yllättäviä hankaluuksia post-apokalypsiajan ihmisille. En oli kovin perehtynyt ydinvoimaloiden toimintaan, mutta käsittääkseni niiden pitäisi toimia kohtuudella ja hiipua hiljalleen, jos kukaan ei niitä hoida. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ne voisi poksahdella. Villinä veikkauksena voisin heittää, että erityisesti itänaapurin voimaloihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella ja kiertää ne kohtuullisen kaukaa.
Toisen ongelman aiheuttaa katastrofin määritelmä. Kun resursseista alkaa olla pulaa, katastrofin riittää todennäköisesti aiheuttamaan ainoastaan liian iso joukko lajitovereita liian pienellä alueella. Ihmisten perusluonne ja primitiivinen agressio lienevät itsestään selvyyksiä, mutta pääasiassa lajitoverit aiheuttavat vaaran tarttuvien tautien vuoksi. Yllättävän suuri osa ihmisille vaarallisista tai haitallisista bakteereista tarttuu ns. feko-oraalista reittiä eli suomeksi kakasta suuhun -menetelmällä. Kuulostaako kakan syöminen epätodennäköiseltä? Mietitäänpä tilannetta, jossa ihmisillä on pulaa juomavedestä eivätkä vessat toimi. Tuleeko silloin ensimmäisenä mieleen pestä kädet tarpeilla käymisen jälkeen? Ja jos tuleekin, onko siitä mitään hyötyä, koska todennäköisesti kukaan ei ole niin toope, että käyttäisi viimeisen juomakelpoisen vetensä moiseen. Vesi saastuu erittäin helposti ulosteilla, jos ei tehdä järkkyä määrää töitä niiden erillään pitämiseksi (vrt. nykyaikaiset vedenpuhdistuslaitokset, putkimiesten uuttera työkunta, Päijännetunneli ja ne miljoonat ja taas miljoonat eurot, joita näihin on upotettu). Yksinkertaisin tapa välttää tartunnat on yrittää huolehtia hygieniastaan ja kiertää lajitoverilaumat mahdollisimman kaukaa.
Kaikkien näiden perusteella haluaisimme siis asettua paikkaan, jossa on tarpeeksi valoa, hedelmällinen maaperä, puhdasta tai puhdistamiskelpoista juomavettä ja jonne kovin moni muu ei tajua lähteä. Listaan voisi vielä lisätä kohtuullisen viileän ilmaston. Miksikö? Pääsemme jälleen ystäviimme tauteihin. Yleisesti ottaen pöpöt pitävät lämpimästä ja kosteasta. Lisäksi suhteellisen monet taudinaiheuttajat pitävät vektoreista eli esimerkiksi verta imevistä hyönteisistä tai loisista. Esimerkiksi malaria tulee todennäköisesti riistäytymään täysin käsistä apokalypsin aikoina. Siksi, rakkaat lukijat, me Valmistautujat haluamme etsiytyä paikkaan, jossa on mahdollisimman ikävät olot ötököille ja loisille. (Ei myöskään kannata unohtaa tässä yhteydessä, miten sanoinkuvaamattoman luotaantyöntäviä loiset ovat. Yäk.) Suhteellisen viileä ja kuiva ilmasto on tällöin paras valinta.
Jos yritetään pysyä manneryhteydessä, lähinpämmäksi ylläkuvattua saattaisi päästä esimerkiksi Keski-Aasiassa, Kirgisian, Turkmenistanin ja Usbekistanin alueella. Kukaan ei varmasti lähtisi sinnepäin! Länsi-Kiina voisi myös olla kohtuullisen hyvä arvaus sopivaksi alueeksi. Jos haikailee jotain lämpimämpää, niin miksei jokin keidas esimerkiksi Saharassa tai Kalaharissa kelpaisi myös. Allekirjoittanut ajatteli etsiä jonkin kirkkaan järven Kaspianmeren itäpuolelta mielellään mahdollisimman etelästä ja perustaa sinne viljelijäkylän possensa kanssa. Tervetuloa vaan käymään sitten apokalypsin tuolla puolen, kunhan muistatte tuoda kauppatavaraa mukananne. Niin ja pestä kätenne.
Harvempi kaupungin kasvatti varmaankaan tietää, miten pimeää Suomessa voi olla talvella. Keskella korpea siitä saa jonkun käsityksen, mutta todennäköisesti jostain kajastaa kuitenkin asutuksen keinovaloa. Positiivisena puolena voin Lapissa käyneenä mainostaa, että tähtitaivas näyttää järkyttävän upealta täydessä pimeydessä. Negatiivisena puolena mainittakoon se, että on ihan v***n pimeää. Mikään ei onnistu. Pimeässä ei voi matkata kovin pitkiä matkoja, ei voi kirjoittaa, lukea, veistää, kutoa, ruuanlaittokin perustuu pitkälti arvailuun, ei näe kalastaa, metsästää, soutuvene ajaa karille, sudet hyökkäävät, kävelet päin karhua, kompastut kiveen paetessasi karhua, nyrjäytät nilkkasi, karhu syö pääsi ja sen jälkeen ei juuri hymyilytä.
Myönnetään, että kaikkialla maailmassa on joskus pimeää, mutta etelämpänä se pimeys ei kestä kolmea kuukautta kerrallaan. Jos maapallon lämpötila nousee kohtuullisen merkittävästi, nimenomaan pimeydestä tulee rajoittavin tekijä elämän kannalta. Suomen kasvukausi on auttamatta lyhyt, vaikka tänne saataisiin trooppinen ilmasto ympäri vuoden. Kasvit nyt vaan eivät kasva ilman kohtuullista määrää auringon säteilyä ja ilman kasveja ei ole ruokaa elättämään kovin suurta joukkoa ihmisiä. Suomen reilut viisi miljoonaa kansalaista elävät tuontiruuan sekä keinotekoisten lannotteiden, torjunta-aineiden ja taudeille herkkien hybridilajikkeiden varassa. Se nyt vaan on fakta. Jos koko Suomi hurahtaisi äkkiä ääriluomufasisteiksi, puputtaisi puolet väestöstä kohta pelkästään saksalaista tuontiviljaa. Ilman keinotekoisia lannotteita, traktoreita, kasvihuoneita ja sen sellaista Suomen maaperä ei varmasti elättäisi koko nykyistä väestöä. Fiksu antaa periksi, eikä jää tänne tappelemaan verissä päin ja keripukin näivettämänä viimesyksyisistä perunoista.
Minne siis? Tähän ei oikeastaan ole vain yhtä oikeaa vastausta, mutta karkeasti suunnan voisi määrittää kahdella yksinkertaisella suuntaviivalla:
1. Kohti päiväntasaajaa.
2. Poispäin katastrofin keskuksesta tai keskuksista.
Tähän yksinkertaisuus oikeastaan loppuukin, sillä kohta kaksi voi aiheuttaa yllättäviä vaikeuksia. Viime tekstissä lyttäsin ydinkatastrofin apokalypsin aiheuttajana, mutta ydinvoima voi silti aiheuttaa yllättäviä hankaluuksia post-apokalypsiajan ihmisille. En oli kovin perehtynyt ydinvoimaloiden toimintaan, mutta käsittääkseni niiden pitäisi toimia kohtuudella ja hiipua hiljalleen, jos kukaan ei niitä hoida. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ne voisi poksahdella. Villinä veikkauksena voisin heittää, että erityisesti itänaapurin voimaloihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella ja kiertää ne kohtuullisen kaukaa.
Toisen ongelman aiheuttaa katastrofin määritelmä. Kun resursseista alkaa olla pulaa, katastrofin riittää todennäköisesti aiheuttamaan ainoastaan liian iso joukko lajitovereita liian pienellä alueella. Ihmisten perusluonne ja primitiivinen agressio lienevät itsestään selvyyksiä, mutta pääasiassa lajitoverit aiheuttavat vaaran tarttuvien tautien vuoksi. Yllättävän suuri osa ihmisille vaarallisista tai haitallisista bakteereista tarttuu ns. feko-oraalista reittiä eli suomeksi kakasta suuhun -menetelmällä. Kuulostaako kakan syöminen epätodennäköiseltä? Mietitäänpä tilannetta, jossa ihmisillä on pulaa juomavedestä eivätkä vessat toimi. Tuleeko silloin ensimmäisenä mieleen pestä kädet tarpeilla käymisen jälkeen? Ja jos tuleekin, onko siitä mitään hyötyä, koska todennäköisesti kukaan ei ole niin toope, että käyttäisi viimeisen juomakelpoisen vetensä moiseen. Vesi saastuu erittäin helposti ulosteilla, jos ei tehdä järkkyä määrää töitä niiden erillään pitämiseksi (vrt. nykyaikaiset vedenpuhdistuslaitokset, putkimiesten uuttera työkunta, Päijännetunneli ja ne miljoonat ja taas miljoonat eurot, joita näihin on upotettu). Yksinkertaisin tapa välttää tartunnat on yrittää huolehtia hygieniastaan ja kiertää lajitoverilaumat mahdollisimman kaukaa.
Kaikkien näiden perusteella haluaisimme siis asettua paikkaan, jossa on tarpeeksi valoa, hedelmällinen maaperä, puhdasta tai puhdistamiskelpoista juomavettä ja jonne kovin moni muu ei tajua lähteä. Listaan voisi vielä lisätä kohtuullisen viileän ilmaston. Miksikö? Pääsemme jälleen ystäviimme tauteihin. Yleisesti ottaen pöpöt pitävät lämpimästä ja kosteasta. Lisäksi suhteellisen monet taudinaiheuttajat pitävät vektoreista eli esimerkiksi verta imevistä hyönteisistä tai loisista. Esimerkiksi malaria tulee todennäköisesti riistäytymään täysin käsistä apokalypsin aikoina. Siksi, rakkaat lukijat, me Valmistautujat haluamme etsiytyä paikkaan, jossa on mahdollisimman ikävät olot ötököille ja loisille. (Ei myöskään kannata unohtaa tässä yhteydessä, miten sanoinkuvaamattoman luotaantyöntäviä loiset ovat. Yäk.) Suhteellisen viileä ja kuiva ilmasto on tällöin paras valinta.
Jos yritetään pysyä manneryhteydessä, lähinpämmäksi ylläkuvattua saattaisi päästä esimerkiksi Keski-Aasiassa, Kirgisian, Turkmenistanin ja Usbekistanin alueella. Kukaan ei varmasti lähtisi sinnepäin! Länsi-Kiina voisi myös olla kohtuullisen hyvä arvaus sopivaksi alueeksi. Jos haikailee jotain lämpimämpää, niin miksei jokin keidas esimerkiksi Saharassa tai Kalaharissa kelpaisi myös. Allekirjoittanut ajatteli etsiä jonkin kirkkaan järven Kaspianmeren itäpuolelta mielellään mahdollisimman etelästä ja perustaa sinne viljelijäkylän possensa kanssa. Tervetuloa vaan käymään sitten apokalypsin tuolla puolen, kunhan muistatte tuoda kauppatavaraa mukananne. Niin ja pestä kätenne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)